maanantaina, huhtikuuta 30, 2012

Tänään krillataan kasvissyöjiä!

Modeemin perinteinen Wappukrillauksen toteuttamisen suunnittelun aloitus suoritetaan kerhohuoneen välittömässä läheisyydessä 30.4.2012 klo 15.00 (klo 12.00 UTC). Mikäli paikalla ei tällä mainitulla hetkellä ole toimintaa, on jäsen velvoitettu aktivoitumaan ja aloittamaan toteuttamisen suunnittelu, kunnes riittävä massa toimintaan on saavutettu. Tule mukaan joukolla vastustamaan yhden tai pienemmän prosentin juomia ja liharuokia!

sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2012

Occupy pyör...grilikatos sunnuntai-iltapäivällä!

Aktivistit #modeemi-kanavalla päättivät järjestää Occupy Grillikatoksen näin hyvissä ajoissa ennen perinteistä wappukrillausta. Tule sinäkin siis vastustamaan 1% liharuokia ja kunnolla nauttimaan useampi prosenttisista tuotteista.

Jo valitun krillauskomitean suunnittelu- ja toteutustyöryhmän alustava valinta aloitetaan kerhohuonella noin kello 15.00 ja krilli on tulessa tästä hetkestä kohtuullisen ajan kuluttua.

Occupy Grillikatosta on tarkoitus jatkaa pienen lepotauon jälkeen huomenna 30.4.2012 wappuaattona toistaiseksi määrittelemättömänä ajanhetkenä.

Executive Summary:

Krillin boottaus aloitetaan sunnuntaina 29.4.2012 n. klo 12.00 UTC eli n. klo 15.00 paikallista. Myös huomenna 30.4.2012 wappuaattona krillataan.


tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

MODEEMI RY:N HALLITUKSEN KOKOUKSEN 2/2012 PÖYTÄKIRJA
Aika: 03.04.2012
Paikka: Modeemin kerhohuone

Läsnä:
Niko Kurtti (pj)
Nina-Mari Kuisma (sihteeri)
Ari Alanko
Joonas Järveläinen
Veli-Matti Leppänen
Tapio Vuorinen
Tuure Vartiainen

Poissa: Suvi Rovio

1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen 17:15.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Esityslistan hyväksyminen
Hyväksyttiin muutoksitta.

4. Uusien jäsenien hyväksyminen
Henri Elorannan jäsenhakemus hyväksyttiin, koska hyvä ihminen.

5. Virtuaaliavaimet
Hyväksytään Marja Salmen virtuaaliavainhakemus

6. Fyysiset avaimet
Myönnetään Jussi Peltolalle fyysinen avain.

7. Kolatilaus
Budjetoidaan 300 euroa kolahankintaan.

8. Krääsätilaus
Tehdään kahvikuppitilauskilke.

9. Kesäsauna
Koitetaan järjestää 29.6 tai 1.6 kesäsauna Poliisien saunalla. 
Budjetoidaan 400 euroa.

10. TTYY-velvoitteet
Järkkärinakki hoidettu. Alayhdistystietolomake palautusta vaille valmis, 
hoidetaan ASAP. Sihteeri hoitaa FuksiAnturiin esittelyn.

11. Backupin tulevaisuus
Uuden raudan ja kasvaneen kapasiteetin myötä päätettiin tarjota kaikille 
jäsenille ilmaiseksi 50GB per nuppi, lisäkapasiteetista laskutetaan 
nykyhinnaston mukaisesti (12€/100Gt/v) ja tarjotaan lisäkapasiteettia 
massatarjouksena 50€/500GB/v eurolla.

12. Muut esille tulevat asiat
TiTe täyttää 21v, Ari Alanko lähtee edustamaan Modeemia.

13. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen 18:20.